Eri koirarotujen hyvinvointi

Koira polveutuu alunperin sudesta, mitä voi olla joskus vaikea uskoa. Osa nykyisistäkin koiraroduista muistuttaa toki ulkonäöltään sutta, mutta yhä useampi koirarotu on jalostuksen myötä menettänyt kaikki susiin viittaavat piirteensä. Sekä käyttäytyminen että ulkonäkö ovat hyvin kaukana sudesta.

Koirien jalostuksessa on sekä hyviä että huonoja puolia. Toisaalta ammattitaidolla tehty ja tieteeseen pohjautuva jalostustyö voi tuottaa terveempiä koiria, mutta käytännössä tilanne on usein täysin päinvastainen. Yhä useimmilla koiraroduilla on erilaisia sairauksia ja vikoja, jotka vaikuttavat niiden hyvinvointiin ja terveyteen merkittävästi.

On olennaista, että koiran tilannetta ei voi arvioida pelkän ulkonäön perusteella. Ihastelemme jatkuvasti söpöjä koirakuvia netissä tietämättä, millainen olo kuvan koiralla todellisuudessa on. Hölmistynyt ilme koiran kasvoilla voi tosiasiassa kertoa pahoinvoinnista.

Lyhytkuonoisilla koirilla hengitysongelmia

On yleisesti tiedossa, että erilaisilla lyhytkuonoisilla koirilla, kuten mopseilla, on merkittäviä hyvinvointiongelmia johtuen siitä, että niiden voi olla vaikeaa hengittää. Mitä kuumempi ilmasto, sen hankalampi tilanne. Myös esimerkiksi lentäminen on vaarallista näille lajeille. Keskustelua käydään jatkuvasti siitä, tulisiko lyhytkuonoisten koirien ylipäätään lentää: jotkut lentoyhtiöt hyväksyvät nämä koirat lennoille, jotkut eivät. On selvää, että lentoyhtiö ei halua vastuuseen tilanteessa, jossa koira kuolee lennon aikana.

Lentäminen on kuitenkin harvinaisempaa lemmikeille, ja yleensä kyse on arkisemmista tilanteista. Jopa Suomen kesä voi olla olla lyhytkuonoiselle koiralle hankala. Puhumattakaan maista, joissa on kokoajan hellettä. Osin koira voi tottua tilanteeseen, mutta sen lähtökohdat normaaliin elämään ovat huonommat kuin muilla koiraroduilla.

Lähes joka rodulla ongelmansa

Lyhytkuonoiset koirat eivät toki ole ainoita, joilla on terveysongelmia. Useimmilla rouduilla on joitakin tyypillisiä sairauksia, kuten esimerkiksi lonkkavikoja. Tyypillisesti ongelmia syntyy, kun koirien jalostus tapahtuu yksilöiden välillä, jotka ovat liian läheistä sukua keskenään. Kannat ovat pieniä, ja tällöin ongelmilta on hyvin vaikea välttyä.

Tavallinen tilanne on se, että jokin koirarotu muodostuu yhtäkkiä hyvin suosituksi. Klassikkoesimerkki on collie-rotuisesta koirasta kertova Lassie-elokuva, joka teki tästä koirasta hetkessä supersuositun. Kysyntä kasvaa yhtäkkiä eivätkä

kasvattajat pysty nopeasti vastaamaan riittävällä tarjonnalla. Kaikki haluavat kotiinsa Lassien, mutta on mahdotonta salamannopeasti kasvattaa terveitä yksilöitä vastaamaan kysyntään.

Koira Suomen oloihin

Suomen viileä ympäristö suosii monia koirarotuja. Paksuturkkisen koiran elämä kuumassa maassa olisi kärsimystä, mutta Suomessa hyvä elämä on mahdollista. Osa koiraroduista ei vastaavasti pärjää pakkasella ulkona. Tämä ei välttämättä ole ongelma, mikäli koira on enimmäkseen sisällä. Ulkoilua varten voi käyttää koirille suunnattuja ulkoiluasuja. Ohutturkkinen koira vastaavasti viihtyy paremmin kesällä ulkona mittarin noustessa hellelukemiin.

Myös Suomessa on hyvin erilaisia ympäristöjä, jotka sopivat erilaisille koiraroduille. Kaupungeissa ja kerrostaloasunnoissa ei kannata pitää suuria koiria, jotka vaativat runsaasti liikuntaa ja haluavat juosta pitkiä matkoja – ellei sitten itse satu olemaan aktiivinen lenkkeilijä, jolloin koira pääsee omistajansa seurassa liikkumaan. Tietyt rodut, kuten vaikkapa Husky, sopii paremmin jatkuvaan ulkoilmaelämään, mikä tarkoittaa sitä, että niiden vointi ei ole parhaimmillaan kerrostalossa. Huskyjen hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu on ulkotarha, jossa ne viihtyvät hyvin talvellakin. Kannattaa kuitenkin huomioida, että koirat tarvitsevat seuraa, eikä niitä voi jättää yksin omiin oloihinsa jatkuvasti.

Omistajan asenne ja panostus ratkaisevat voiko koira hyvin

Maantieteellistä sijaintia usein olennaisempi asia on kuitenkin se, millainen elämäntyyli omistajalla on. Koiran hyvinvoinnin kannalta olennaista on se, että omistajalla on riittävästi aikaa koiralle. Monet koirarodut ovat hyvin seurallisia ja vaativat ihmisten seuraa lähes jatkuvasti. Yksin jäädessään ne stressaantuvat ja tulevat pelokkaiksi. Tällaisia koirarotuja voi pyrkiä opettamaan olemaan yksin, mutta toisaalta voidaan kysyä, miksi hankkia seurankipeä koira, jos ei ole aikaa sille.

Koiranomistaja, joka satsaa aikaansa ja energiaansa koiranhoitoon ja on valmis ottamaan selvää koiransa erityistarpeista, saa palkinnoksi hyvinvoivan koiran. Usein kyse on siitä, että yksinkertaisesti otetaan selvää asioista ja toimitaan pitkäjänteisesti ohjeiden mukaan.