Hyvinvoiva koira ja omistaja

Koirat ja muut lemmikit ovat tärkeä osa yhä useamman ihmisen elämää ja arkea. Koirat ovat toimineet ihmisten apulaisina ja seurana jo vuosituhansia, mutta viime aikoina niiden merkitys erityisesti perheenjäseninä on vahvistunut. Yhä useammin koira nähdään ennen kaikkea ystävänä ja osana tiivistä perheyksikköä. Se, että lemmikkikoirasta puhutaan usein muodossa “hän” eikä “se”, kuvaa hyvin sitä, miten tärkeitä lemmikit ovat meille.

Vaikka lemmikkikoirien määrä ja merkitys kasvanut, samalla myös koirien määrä myös muissa tehtävissä on kasvussa. Erilaisia eläimiä käytetään esimerkiksi terapiatyössä sekä erilaisilla työpaikoilla parantamaan ilmapiiriä. Myös jopa joissakin kouluissa nähdään koiria, sillä lapset rakastavat eläimiä.

Koirat soveltuvat lemmikeiksi paremmin kuin monet muut eläimet. Koska koira on lajina sopeutunut olemaan ihmisen kanssa, sen on mahdollista voida hyvin ihmisten keskellä – jopa kaupunkiasunnoissa. Moni muu eläin kaipaa ensisijaisesti lajitovereita ja stressaantuu ollessaan yksin ihmisten keskellä. On selvää, että koira sopii Suomen olosuhteisiin paremmin kuin esimerkiksi erilaiset eksoottiset eläimet, joille on hyvin vaikea luoda olosuhteita, joissa ne voisivat toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä.

Koira puolestaan nauttii omistajansa seurasta kokonaisvaltaisesti ja kiintyy voimakkaasti perheenjäseniinsä. Kaikki ovat kuulleet tarinoita koirista, jotka vielä pitkän erossaolon jälkeenkin etsivät uskollisesti omistajaansa vaikeissakin olosuhteissa. Lisäksi koirien ja ihmisten välillä on erityinen suhde. Tiedemiehet

ovat tutkineet jopa koirien ja ihmisten välistä kommunikointia kasvojen liikkeiden perusteella.

Tästä syystä koiranomistajan on mahdollista luoda lemmikilleen hyvä elämä ja varmistaa koiran hyvinvointi. Hyvinvoiva koira ei tietenkään ole itsestäänselvyys eikä päämääränä aina yksinkertaisesti toteutettavissa. Eri koirarotujen välillä on isoja eroja jo pelkästään siksi, että ne voivat olla hyvinkin eri kokoisia. Tämä puolestaan vaikuttaa liikunnan määrään ja edelleen siihen, millaisessa asunnossa koiraa voi pitää.

Koiran hankkimista harkitseva tarvitsee tietoa

Vaikka osa koiraroduista on vaativampia kuin toiset, jokaisen koiran hankkimista harkitsevan tulee perehtyä koiranhoidon perusteisiin ennen kuin tekee lopullisen päätöksen lemmikin ottamisesta. Jo pelkästään koiran ruokavalioon ja ruokintaan tulee perehtyä, vaikka se on varmasti yksi koiranomistajan helpoimmista tehtävistä. Voidakseen hyvin koira vaatii myös säännöllistä terveydenhoitoa, rokotuksia ja käyntejä eläinlääkärissä. Koiran turkkia tulee hoitaa ja on itsestäänselvää, että lemmikin tulee saada liikuntaa säännöllisesti – myös sateisina päivinä, kun tekisi mieli jäädä kotisohvalle katsomaan televisiota.

Jotta omistaja voi varmistaa, että koira voi hyvin, on siis ensin tunnettava koiran tarpeet ja ominaisuudet. Onneksi kirjakaupat ja kirjastot ovat täynnä ohjeita koirien käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista. Nykyisin tietenkin myös internet on pullollaan tietoa, joten kyse ei ole siitä, etteikö tietoa olisi, vaan siitä, jaksaako siihen riittävästi perehtyä.

Sopiiko koira elämäntyyliini?

Perustietojen lisäksi tarvitaan tietenkin arviointia siitä, millainen koirarotu sopii omiin elämäntapoihin ja ympäristöön, jossa elää. Tai ylipäätään: sopiiko koira minulle, pystynkö todella takaamaan sille hyvät olosuhteet ja hyvän elämän? Koira elää rodusta riippuen pitkään, joten omistajalta vaaditaan sitoutumiskykyä. Nykyisin moni suosii spontaania elämäntapaa, johon kuuluu matkustelua, juhlimista sekä epäsäännöllisiä työaikoja. Monella on jokaisena iltana erilaisia harrastuksia ja laaja sosiaalinen verkosto sekä tuttavapiiri, joka vie kaiken ylimääräisen ajan.

Tällaiseen elämäntyyliin on hyvin vaikea sovittaa koiraa tai muitakaan lemmikkejä. On pystyttävä olemaan rehellinen itselleen ja tarvittaessa myönnettävä, että ehkä juuri nyt ei ole oikea hetki hankkia koiraa. Onkin arvioitava rehellisesti, onko oma elämäntyyli niin säännöllinen, että koira sopii omaan kotiin. Lisäksi tulee selvittää, löytyykö tuttavapiiristä apujoukkoja koiran hoitamiseen omien lomamatkojen ajaksi tai lenkittäjää silloin, kun on itse kipeänä eikä pääse ulkoilemaan. Koiran tarve päästä ulos asunnosta liikkumaan ei valitettavasti katoa, vaikka omistaja olisikin sairaslomalla.

Hyvinvoiva koira tuo hyvinvointia myös omistajalleen

Kukaan koiranomistaja ei halua pahaa lemmikilleen. Jokainen haluaa koiransa voivan hyvin ja olevan onnellinen. Kun omistaja tietää ja näkee koiransa olevan onnellinen, kasvaa myös hänen oma hyvinvointinsa. Juuri tässä piilee lemmikkien ja etenkin koirien viehätys. Kun tietää kohdelleensa lemmikkiään oikein, tulee itsekin hyvälle mielelle.