Suomen oloihin sopivat lemmikit

Kun tavoitteena on hyvinvoiva lemmikki, kaiken lähtökohta on se, että lemmikillä on edes teoriassa mahdollisuus voida hyvin ympäristössä, jossa elämme. Tämä voi vaikuttaa itsestäänselvältä, mutta läheskään aina näin ei ole. Ihmiset saattavat innostua esimerkiksi erilaisista eksoottisista eläinlajeista, koska ne koetaan kiehtovina. Näin ihmisten koteihin päätyy mitä erilaisimpia lemmikkejä, joile on usein lähes mahdotonta tarjota hyvää elämää, vaikka kuinka haluaisi.

Monet eläimet tarvitsevat esimerkiksi tietynlaisen ilmaston voidakseen yksinkertaisesti hengittää normaalisti. Jos laji on peräisin tropiikista, jossa ilmasto on lämmin ja kostea, on selvää, että eläin ei voi menestyä Suomen kuivassa ja kylmässä ilmassa. On lähes mahdotonta arvata millaisia tarpeita eläimillä on ellei tunne tietyn lajin ominaispiirteitä. Eläin ei välttämättä näytä kärsivältä samalla tavalla kuin vaikkapa koira, jolla on kipuja, mutta sillä saattaa silti olla vaikeuksia perustoimintojensa kanssa.

Tällaisessa tilanteessa lemmikinomistajan valveutuneisuus ja hyvä tahto ei riitä, vaan vaaditaan ammattilaisia luomaan oikeanlainen ympäristö lemmikille. On sanomattakin selvää, että tietyn lämpö- ja kosteustason luominen lemmikille ympäri vuoden vaatii myös merkittäviä taloudellisia resursseja, joita usemmilta ei välttämättä löydy. Tai jos löytyy, ne käytetään usein mieluummin johonkin muuhun. Onkin hyvin perusteltua, että jopa viranomaiset ovat huolissaan eksoottisten eläinten kaupasta. On myös hyvä muistaa, että tähän kyseenalaiseen lemmikkibisnekseen liittyy lähes poikkeuksetta rikollisuutta ja lisäksi usein erilaisia ihmisoikeusongelmia. Valveutunut kansalainen pidättäytyy siis hankkimasta lemmikkiä tällä tapaa.

Koira ulkomailta?

Myös koiria tuodaan Suomeen ulkomailta. Varmasti jokainen on kuullut, että monissa Euroopankin maissa koiria kohdellaan erittäin huonosti ja niitä hylätään jatkuvasti kaduille eri syistä – tai täysin ilman syytä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että monissa maissa eläimiä ei arvosteta samalla tavalla kuin Suomessa ja esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.

On syntynyt lukuisia järjestöjä, jotka pelastavat koiria kaduilta ja yrittävät etsiä niille uudet kodit. Monen suomalaisenkin kodista löytyy tällainen entinen katukoira. Ajatus koirien pelastamisessa on tietenkin jalo, ja usein koirien kuljetus Suomeen onnistuukin hyvin. Hylätyt koirat eivät usein ole helpoimpia lemmikkejä, koska niillä saattaa olla erilaisia psyykkisiä häiriöitä, jos niitä on aiemmin kohdeltu kaltoin. Niillä saattaa olla vaikeuksia luottaa ihmiseen ja kokea olonsa turvalliseksi uudessa kodissaan – ainakin aluksi. Toisaalta on paljon tarinoita myös onnistuneista lemmikin adoptoinneista.

Löytökoirien pelastamiseen suhtaudutaan myös kriittisesti, mikä on sinänsä hyvä asia. On perusteltu näkemys, että joskus koiran lopettaminen voi olla armeliaampaa kuin sen kuljettaminen toiseen maahan, uuteen ympäristöön. Etenkin silloin, jos koira on loukkaantunut tai sairas. Mikäli haluaa tukea löytökoirien parempaa elämää ulkomailla, on myös mahdollista lahjoittaa rahaa toimintaan tai matkustaa vaikkapa vapaaehtoiseksi jonkun järjestön avuksi. Aina paras, tai ainakaan ainoa, keino ei ole koiran ottaminen itselleen. Mikäli aikoo kuitenkin ottaa itselleen niin sanotun rescue-koiran, tulee tarkasti valita järjestö, jonka kanssa aloittaa yhteistyön.

Koirien kauppaamiseen liittyy valtavasti erilaisia ongelmia. Ongelmia voi syntyä sekä koirille että ihmisille. Laittoman koirakaupan lieveilmiöt puhuttavat myös poliitikkoja, sillä vaarana ovat myös erilaisten tautien leviämiset. On hyvin tärkeää aina valita hyvin suurella huolella taho, josta ottaa lemmikin. Muuten voi omalla toiminnallaan edistää rikollisuutta ja eläinrääkkäystä. Mitä enemmän lemmikkien pidosta tulee bisnestä, sitä enemmän koirat nähdään vain pelinappuloina, joita myös hylätään lemmikit yhä helpommin.

Tarkista myyjän taustat

On hyvä muistaa, että kaikki ihmiset eivät ole eläinrakkaita ja kunnioita eläinten hyvinvointia ja oikeuksia. Jotkut jopa tahallaan pyrkivät vahingoittamaan eläimiä ja toisten lemmikkejä. Valitettava ilmiö on yleistynyt joka puolella Suomea: löytyy ihmisiä, jotka piilottavat esimerkiksi myrkytettyjä ruokapaloja koirien lenkkipoluille. Koiranomistaja ei voi koskaan tietää, mihin näitä ansoja on jätetty ja siksi aina tulee noudattaa varovaisuutta ulkoillessaan koiransa kanssa.

Olennaista on muistaa, että omilla teoilla on merkitystä: koskaan ei pidä käyttää rahaa epäeettiseen eläintenpitoon tai eläinkauppaan. Eläintenmyyjien taustat on tarkastettava ja oltava selvillä toiminnan laillisuudesta.